G Livelab, Puutarhakatu 1, 33100 Tampere

Seppo Kantonen Trio, 14.2.2024

14.2.
Wed
19:00

Seppo Kantonen Trio

Doors: 18:00
Showtime: 19:00

Seppo Kantonen trio merkitsee pianistille paluuta perinteisen piano-basso-rummut-trion pariin. Trio on harjoitellut säännöllisesti vuoden 2023 alusta ja tulee jatkamaan samalla lailla pitkin vuotta. Yhtye kiertää laajasti Suomessa tammi-helmikuussa 2024.

“Kokoonpano aloitti uuden sävellysmateriaalini harjoitukset vuoden 2023 alussa. Bändin ilmaisullinen kieli on vapaahko mutta sävellettyyn pohjautuva. Omasta mielestäni olen vasta viime aikoina löytänyt mieleiseni sekoituksen konsonansseista ja dissonansseista. Kappaleitteni tunnelmaa tukevat Markku Ounaskarin kaunis rumpusoundi ja Antti Lötjösen rytmisesti vahva basismi molempien ollessa myös herkkiä ja nopeita reagoimaan uusiin tilanteisiin. Kaikenkaikkiaan trion pyrkimys selkeään ilmaisuun on mielestäni parhaiten kuvaava luonnehdinta.”
– Seppo Kantonen

Pianisti Seppo Kantonen (s. 1963) on vuodesta 1982 soittanut työkseen melkein mitä tahansa jazzia sekä paljon muutakin musiikkia rockista barokkiin – koska halusi jo nuorena musiikinopiskelijana hallita kaiken varalta kaikki tyylit sekä oppia soittamaan kaikkia vielä omaan tyyliin. Pistämätön tyylitaju on taannut venyvälle Kantoselle hyvän työllistymisen ja häntä voi kuulla noin kahdella sadalla albumilla, muun muassa basisti Pekka Pohjolan, saksofonisti Eero Koivistoisen ja trumpetisti Otto Donnerin sekä Helsinki UMO Jazz Orchestran. Mutta omilla yhtyeillään ja ennen kaikkea omissa nimissään hän on levyttänyt vain vähän: on vain kaksi jazzalbumia perinteisellä pianotriolla (Klang, 1999 ja Tokka, 2009) sekä pianoalbumi Phases (1989) pianisti Jarmo Savolaisen kanssa. Ja viimeisimpänä orkesterilaulusarja Selja (2021), joka perustuu Sirkka Seljan runoihin.
Teksti: Harri Uusitorppa / Tampere Jazz Happening 2022

Seppo Kantonen sai Jazzliiton myöntämän Yrjö-palkinnon v. 1985 ja Taiteen Nuori Suomi -palkinnon v. 1996.

Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 15 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.

Lippuja voi ostaa kaikilla kulttuurieduilla Tiketistä: www.tiketti.fi/glivelabtre
Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla.

G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus

--

Legendary pianist Seppo Kantonen returns to trio format with his new jazz trio together with Markku Ounaskari (drums) and Antti Lötjönen (drums). The new band has started rehearsing new material in 2023 and will tour Finland extensively in January-February 2024.

Kantonen has played on approx. 200 albums, and performed anything from jazz to rock and barock. He received the Yrjö award in 1985.

If the event is not sold out, there will be student tickets available at the door for 15 € each (student tickets not sold online) before the show starts. Please show your student card when purchasing student tickets. The concert has no age limit. Children under school age can enter gigs free of charge.

The event is a seated concert for the most part.

G LIVELAB TAMPERE - SAFETY INSTRUCTIONS:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus