G Livelab, Puutarhakatu 1, 33100 Tampere

Pekko Käppi & K:H:H:L + Risto (yhtye), 16.3.2024

16.3.
Sat
20:00

Pekko Käppi & K:H:H:L + Risto (yhtye)

Doors: 19:00
Showtime: 20:00

Pekko Käppi & K:H:H:L sekä Risto nähdään harvinaislaatuisella yhteiskeikalla G Livelabissa! Tämän hienommaksi ei lauantai-ilta muutu.

Pekko Käppi & K:H:H:L on tamperelainen, Suomen folkrocktaivaan nykyhetken kuumin ja kovaäänisin nelikko. Yhtye perustettiin jouhikkotaiteilijana ja laulaja-lauluntekijänä tunnetun Pekko Käpin Rammat jumalat levyn ilmestyttyä vuonna 2013. Sittemmin yhtye on tehnyt lukuisia albumeita, saaneet moisista kiitosta sekä kiertäneet planeettaamme ristiin rastiin. Arvostettu englantilainen musiikkijulkaisu kuvaili yhtyettä lauseella: ”T. Rex of Finland”. Yhtyeen viimeisin levy Credo ilmestyi syksyllä 2023.

Ilan avaa Risto. Risto on yksi kaikkien aikojen parhaita rock-yhtyeitä ikinä. Vuonna 2002 perustettu, kymmenvuotisjuhlansa unohtanut rocktähteydestä piittaamattomien avohoitopotilaiden yhteisö on julkaissut neljä albumia. Yhtyeen keulahahmo pokkasi jossain välissä myös Teosto-palkinnonkin.

Lippuja voi ostaa kaikilla kulttuurieduilla Tiketistä: www.tiketti.fi/glivelabtre

Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton.

Tapahtuma toteutetaan pääosin seisomakatsomolla.

G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus

--

Pekko Käppi & K:H:H:L and Risto perform at G Livelab!

Pekko Käppi is a visionary Finnish folk music composer, singer and jouhikko (a bowed lyre) player. The sound of K:H:H:L, the highly praised band led by Käppi, has a distinct odour of pop, layered with colliding rhythms and psychedelic sights. The band has released acclaimed albums, the last of which Credo in 2023.

The evening is opened by Risto. Risto is one of the greatest alternative rock bands in Finland, especially live. The group’s albums Aurinko aurinko plaa plaa plaa (2006) and Risto II (2013) are regarded as classics.

Please show your student card when purchasing student tickets. The concert has no age limit.

The event is organized mostly without seats.

G LIVELAB TAMPERE - SAFETY INSTRUCTIONS:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus