G Livelab, Puutarhakatu 1, 33100 Tampere

Mayjia Gille & Eisvogel (DE) - Tampereen Saksalaisen Kulttuurikeskuksen konsertti, 30.10.2022

30.10.
Sun
15:00

Mayjia Gille & Eisvogel (DE) - Tampereen Saksalaisen Kulttuurikeskuksen konsertti

Doors: 14:00
Showtime: 15:00

Mayjia Gille ja Eisvogel esiintyvät Tampereen Saksalaisen Kulttuurikeskuksen (DKT) tuottamassa klubitapahtumassa G Livelabissa 30.10.!

Yhtyeen keulakuva Mayjia Gille (DE) on säveltäjä, sanoittaja ja laulaja, jonka lauluissa runoudella on erityinen merkitys. Hänen juurensa ovat niin klassisessa kuin gospel-, punk- ja jazzmusiikissakin, ja hän on tehnyt yhteistyötä nimekkäiden jazzmuusikoiden kanssa Leipzigissa ja Hampurissa (mm. Steve Wiseman, Gary Winters). Vuonna 2015 hän aloitti yhteistyön tamperelaiskitaristi Arto Mäkelän kanssa.

Mayjia ja leipziglainen laulaja-lauluntekijä Timm Völker ovat tehneet yhteistyötä kolmen vuoden ajan Eisvogel-yhtyeessään. Tunnelmallisia sävellyksiä sävytetään mm. trip hopilla, elektronisilla biiteillä ja trumpettiosuuksilla. Kaksikon musiikin täydentää lyömäsoittaja ja lauluntekijä Steffen Petzold, joka on tuonut yhtyeeseen mukanaan myös maailmanmusiikkivaikutteita, sekä monipuolinen
trumpetisti Hans Knudsen.

Liput 15 €, Suomalais-Saksalaisen yhdistyksen jäsenet 5 €

Tuotanto: Tampereen Saksalainen Kulttuurikeskus

Voit halutessasi varata itsellesi istumapaikan konserttiin tekemällä ennakkotilauksen G Livelab -sovelluksella. Olethan tarkkana, että teet ennakkotilauksen oikean tapahtuman alle. Minimitilaus ennakkotilauksissa on 7 € / hlö. Pienemmät tilaukset palautamme. Huomioithan, että ennakkoon tehdyt juoma- ja ruokatilaukset viedään pöytään valmiiksi juuri ennen tapahtuman ovien avaamista. Saavuttehan viimeistään 15 minuuttia ennen konsertin alkamisaikaa, muuten tilauksenne purkaantuu ilman rahanpalautusta. Huomioithan, että ennakkovarauksia otetaan vastaan hyvin rajoitettu määrä.

HUOM! Tämän konsertin ennakkovaraukset ovat sulkeutuneet.

G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus

--

Mayjia Gille and Eisvogel (DE) perform at G Livelab Tampere as part of a club day produced by Deutschen Kulturzentrums Tampere.

Band’s frontwoman Mayjia is the band's composer, lyricist and singer. She has roots in classical music as well as gospel, punk and jazz music. She has cultivated collaborations with renowned jazz musicians from the Leipzig jazz scene, but also more recently from the Hamburg jazz scene, such as the well-known trumpeters Steve Wiseman or Gary Winters. In 2015, a musical journey began with the Finnish guitarist Arto Mäkelä from Tampere.

Mayjia and the singer-songwriter Timm Völker from Leipzig have been working together for three years. The joint arrangements led to a new sound: more trip hop, with electronic beats and trumpet parts, which brings out the best in the atmospheric compositions.

The band is completed by percussionist and songwriter Steffen Petzold from Leipzig, who brings in world music influences, and the versatile trumpeter Hans Knudsen.

Tickets 15 €, Finnish-German association members 5 €