G Livelab, Puutarhakatu 1, 33100 Tampere

Markku Kanerva Bright White Light (levyjulkkarit), 27.1.2027

27.1.
Wed
19:00

Markku Kanerva Bright White Light (levyjulkkarit)

Standard 32 €
Sisältää eteispalvelumaksun 3 €

Doors: 18:00
Showtime: 19:00

G Livelabin kaikki konsertit ovat ikärajattomia. Ravintola anniskelee normaalisti.
Katsomo: Pääosin istumakatsomo

Markku Kanervan Bright White Light -kokoonpano levynjulkkarikiertueelle tammikuussa 2027. Yli neljä vuosikymmentä suomalaisen musiikin ytimessä vaikuttanut monipuolinen kitaristi, säveltäjä ja tuottaja Markku Kanerva astuu ensimmäistä kertaa parrasvaloihin omalla sooloalbumillaan. Bright White Light nimeä kantava levy on instrumentaalinen matka temmaten kuuntelijan aina progressiivisen rockin ja fuusiojazz vaikutteiden kautta elokuvallisten äänimaisemien pauloihin. Kanervan rinnalla kuullaan pohjoismaisen musiikin kentän huippunimiä: Seppo Kantonen (flyygeli, urut), Anssi Nykänen (rummut, lyömäsoittimet) ja Lauri Porra (basso).

Markku Kanerva on ollut merkittävä hahmo suomalaisella musiikkikentällä aina 1980-luvun alusta lähtien. Hän on kiertänyt Yhdysvalloissa, Japanissa ja Euroopassa Pekka Pohjola Groupin kanssa, esiintynyt UMO:n riveissä sellaisten vierailevien tähtien kuin Michael Beckerin, Carla Bleyn ja Jacob Collierin rinnalla sekä soittanut Espoo Big Bandissa, Jukka Linkolan kokoonpanoissa ja Riku Niemi Orchestrassa. Elokuvamusiikin säveltäjänä hän on voittanut Jussi-palkinnon elokuvasta Risto Räppääjä (yhdessä Iiro Rantalan kanssa) ja saanut Jussi-ehdokkuuden elokuvasta Vedenneito. Bright White Light nivoo Kanervan aiemmat musiikilliset kokemukset yhdeksi lämpimäksi, avaraksi ja melodisesti rikkaaksi esikoisalbumiksi.

KULTTUURIEDUT
Lippuja voi ostaa kaikilla kulttuurieduilla Tiketistä: www.tiketti.fi/glivelabtre

OPISKELIJALIPUT
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 25 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.

ESTEETTÖMYYS
Tila on esteetön parvea lukuun ottamatta. Avustajat pääsevät keikoille mukaan ilmaiseksi. Voit olla yhteydessä etukäteen henkilökuntaamme, niin osaamme varata teille parhaan mahdollisen paikan: [email protected].

G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus

--

Markku Kanerva’s Bright White Light Line-up for the Album Release Tour in January 2027

After more than four decades at the heart of Finnish music, versatile guitarist, composer and producer Markku Kanerva steps into the spotlight for the first time with his own solo album. Bright White Light is an instrumental journey that takes the listener from the influences of progressive rock and jazz fusion into the captivating world of cinematic soundscapes. Joining Kanerva are some of the leading names on the Nordic music scene: Seppo Kantonen (grand piano, organ), Anssi Nykänen (drums, percussion) and Lauri Porra (bass).

Markku Kanerva has been a prominent figure on the Finnish music scene since the early 1980s. He has toured the United States, Japan and Europe with the Pekka Pohjola Group, performed with UMO alongside guest artists such as Michael Becker, Carla Bley and Jacob Collier, and played with Espoo Big Band, Jukka Linkola’s ensembles and the Riku Niemi Orchestra.

As a film composer, Kanerva has won a Jussi Award for Risto Räppääjä (together with Iiro Rantala) and received a Jussi Award nomination for Vedenneito. Bright White Light brings together his diverse musical experiences in a warm, expansive and melodically rich debut solo album.

The concert is open for all ages.

STUDENT TICKETS
If the event is not sold out, there will be student tickets available at the door for 25 € each (student tickets not sold online) before the show starts. Please show your student card when purchasing student tickets. The concert has no age limit. Children under school age can enter gigs free of charge.

G LIVELAB TAMPERE - SAFETY INSTRUCTIONS:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus