G Livelab, Puutarhakatu 1, 33100 Tampere
Louie Blue
Emilia Sisco
Tinyhawk & Bizzarro
Lost in Music on Tampereella järjestettävä kaupunkifestivaali, joka tarjoaa monipuolisen kattauksen kotimaan kiinnostavinta musiikkikulttuuria!
Vakuuttavan kansainvälisen soundin omaava Louie Blue julkaisi debyyttisinglensä Confused ollessaan ainoastaan 17-vuotias. Kappale kerrytti nopeasti huomiota musiikkikentällä: vain muutaman tunnin kuluttua julkaisusta hän sai useita tarjouksia levy-yhtiöiltä. Tällä hetkellä Louie Blue on valmis julkaisemaan odotetun toisen albuminsa Blood & Bones. Louie Blue on ottanut albumin tuotannon omiin käsiinsä – hän on säveltänyt, sanoittanut, sovittanut, tuottanut sekä miksannut kaiken itse.
Emilia Sisco, jonka ääni ja laulunkirjoitustyyli ovat valloittaneet kuuntelijoita ympäri maailmaa, on nouseva tähti soul-musiikin kentällä. Timmion Recordsin julkaisema Debyyttialbumi Introducing Emilia Sisco, on saanut jo ylistystä maailmalla. Se tehtiin yhteistyössä levy-yhtiön tuotantotiimin, Cold Diamond & Minkin kanssa. Helsingin Sanomat kutsui sitä ”yhdeksi vuoden parhaista suomalaisista debyyteistä”, ja Soul Bag Mag (Ranska) ylisti albumin ”hienostuneisuutta” ja ”orgaanista koherenssia”. Juno Records (Iso-Britannia) puolestaan kuvaili Emilian ääntä aitona ja voimakkaana, joka tuo uudenlaista raikkautta soul-skeneen.
Jenni Kinnuselle sähkökitara on enemmän kuin pelkkä soitin. Tinyhawk & Bizzarro-yhtyeen pääsolistin ja säveltäjän käsissä kitara on avaruusraketti ja portti estoitta tanssivan mielikuvituksen maailmaan.Tinyhawk & Bizzarro on palkittu tammikuussa 2024 ”Vuoden tulokas” -palkinnolla Indie Awardseissa ja voitti arvostetun Teosto -palkinnon huhtikuussa 2024. Uusi albumi “Neko-A-Sekoi” näkee päivänvalon syyskuussa 2025.
Tuotanto: Lost in Music
Keikat järjestetään pääosin seisomakatsomolla
Osta liput:
www.tiketti.fi/lost-in-music-2025-tampere-lippuja/108064
Lost in Music: Louie Blue, Emilia Sisco, Tinyhawk & Bizzarro, 25.9.2025
25.9.
Thu
20:00
Lost in Music: Louie Blue, Emilia Sisco, Tinyhawk & Bizzarro
Doors: 19:00
Showtime: 20:00