G Livelab, Puutarhakatu 1, 33100 Tampere
Katsomo: Salissa on sekä istuma- että seisomapaikkoja
Kymmenen vuotta sitten Heikki Salo sai idean: lauluntekijät tarvitsevat matalan kynnyksen yhteisön, jossa voi verkostoitua, jakaa ajatuksia ja esittää pöytälaatikkoon syntyneitä kappaleita. Yhdistyshän siitä vuonna 2016 perustui ja hyvin kävi! Kertsi on nyt jo kymmenen vuotta toiminut niin harrastajien kuin ammattilaistenkin tukikohtana laulujen kirjoittamisessa ja nyt sitä on aika juhlia!
Juhlaklubin tarjoilu sisältää laajan kattauksen rakkaita hittejä ja uusia ääniä. Varaudu siis laulamaan mukana, virkistymään raikkaista ideoista, liikuttumaan ja löytämään lisää suosikkeja!
Alkupalana kuullaan uuden polven tamperelaisia lauluntekijöitä, kun lavalle nousevat suomirockin piilotettu helmi Nina Kaitaranta sekä vaihtoehtopopin uusi sielukas ääni FER!
Illan pääesiintyjä on itseoikeutetusti Miljoonasade duo, joka on hionut keikkakuntoa syksyn 40-vuotisjuhlakiertueellaan! Heikki Salo ja Tomi Aholainen ovat kaksikko, jotka vuosikymmenten aikana ovat sulautuneet yhteen Miljoonasateessa kuin varisparvi marraskuiseen taivaaseen. He loihtivat bändin ja Heikin soolotuotannon helmet aivan uudenlaiseksi makuelämykseksi. Tämä on annos, joka vain paranee vanhetessaan!
Ja eihän se tähän lopu! Jälkkäri kruunaa juhlan ja se tarjoillaan Uudet Äänet -esittelylavalla, jossa esiintyvät Kertsin jäsenartistit. Luvassa on viisi kiinnostavaa esiintyjää, tuoreita näkökulmia ja kappaleita, joista saatat kuulla vielä paljon.
Tutustu Kertsi Ry:n toimintaan:
www.kertsiry.fi
KULTTUURIEDUT
Lippuja voi ostaa kaikilla kulttuurieduilla Tiketistä: www.tiketti.fi/glivelabtre
ESTEETTÖMYYS
Tila on esteetön parvea lukuun ottamatta. Avustajat pääsevät keikoille mukaan ilmaiseksi. Voit olla yhteydessä etukäteen henkilökuntaamme, niin osaamme varata teille parhaan mahdollisen paikan: [email protected].
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
Tuotanto: Kertsi ry
--
Ten years ago, Heikki Salo had an idea: songwriters need a low-threshold community where they can network, share ideas and perform songs that have been sitting in the drawer. So, in 2016, an association was founded — and what a success it has been! Kertsi has now been a home base for both amateur and professional songwriters for ten years, supporting them in their work. Now it’s time to celebrate!
The anniversary club’s menu features a generous selection of beloved hits and new voices. So be prepared to sing along, be refreshed by fresh ideas, get moved, and discover new favourites!
As an appetizer, we’ll hear from a new generation of Tampere-based songwriters, as the stage welcomes the hidden gem of Finnish rock, Nina Kaitaranta, and FER!, a soulful new voice in alternative pop.
The evening’s main act is, fittingly, Miljoonasade duo, who have been honing their live performance skills on their 40th-anniversary tour this autumn! Heikki Salo and Tomi Aholainen are a duo who, over the decades, have become as inseparably intertwined in Miljoonasade as crows against a November sky. They transform the gems of the band’s catalogue and Heikki’s solo work into an entirely new musical experience. This is a dish that only gets better with age!
And that’s not all! Dessert will round off the celebrations on the Uudet Äänet showcase stage, featuring Kertsi’s member artists. Five exciting performers, fresh perspectives and songs you may well be hearing a lot more about in the future are in store.
G LIVELAB TAMPERE - SAFETY INSTRUCTIONS:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
Production: Kertsi ry
Lauluntekijäyhdistys Kertsi ry:n juhlaklubi: Miljoonasade duo, Nina Kaitaranta, FER, 16.12.2026
16.12.
Wed
18:00
Lauluntekijäyhdistys Kertsi ry:n juhlaklubi: Miljoonasade duo, Nina Kaitaranta, FER
Doors: 17:00
Showtime: 18:00