G Livelab, Puutarhakatu 1, 33100 Tampere

Ina Forsman, 22.3.2023

22.3.
Wed
19:00

Ina Forsman

Doors: 18:00
Showtime: 19:00

Vuodesta 2013 lähtien musiikkia julkaissut ja maailmaa kiertänyt, Helsingistä Berliiniin muuttanut soul-artisti Ina Forsman tunnetaan etenkin hänen ilmaisuvoimaisesta ja sielukkaasta äänestään, sekä energisistä ja dynaamisista live-esiintymisistään. Forsman on julkaissut kolme sooloalbumia: Ina Forsman (2016), Been Meaning to Tell You (2019) ja kesällä ilmestynyt All There Is.

Ina Forsman vastaa itse kappaleidensa sanoituksesta ja sävellyksestä. Uusimmalla levyllä hänen kädenjälkensä ulottuu kuitenkin aikaisempaa enemmän myös tuotantoon aina torvien sovituksesta stemmojen suunnitteluun. Forsmanin lisäksi levyä on ollut tuottamassa mm. Michael Bleu. Eri aikakausien soulista, r&b:stä ja jazzista ammentavaan orgaaniseen musiikkiin liittyvät englanninkieliset lyriikat, jotka kumpuavat suoraan artistin puhtaista emootioista.

Kokoonpano:
Ina Forsman - laulu
Kalle Outila - kitara
Topi Kurki - rummut
Iiro Kautto - basso
Sirpa Suomalainen - saksofoni
Janne Toivonen - trumpetti
Samuli Rautiainen - piano

Tapahtuma järjestetään pääosin istumakatsomolla.

Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 15 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.

Osaan G Livelab Tampereen keikoista voi varata istumapaikan etukäteen ennakkotilauksella. Lue lisää ennakkotilauksista täältä:
glivelab.fi/tampere/events/63b6e34e90be0df4fb1b29ee/

G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus

--

Berlin-based Ina Forsman is known for her powerful and soulful voice and energetic live performances. Her latest album, the organic and timeless All There Is is an emotional journey of soul, r&b and jazz of different eras.

If the event is not sold out, there will be student tickets available at the door for 15 € each (student tickets not sold online) before the show starts. Please show your student card when purchasing student tickets. The concert has no age limit. Children under school age can enter gigs free of charge.

G LIVELAB TAMPERE - SAFETY INSTRUCTIONS:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus