G Livelab, Puutarhakatu 1, 33100 Tampere

Sara: Veden äärelle, 11.5.2023

11.5.
Thu
19:00

Sara: Veden äärelle

Doors: 18:00
Showtime: 19:00

Sara juhlistaa 15-vuotiasta Veden äärelle -albumia kiertueella ja vinyylijulkaisulla!

Kotimaisen vaihtoehtorockin ja -metallin pioneeri Sara julkaisee yhtyeensä menestyslevyn Veden äärelle ensimmäistä kertaa vinyylinä ja lähtee 15-vuotisen albumin kunniaksi juhlakiertueelle huhtikuussa.

Kiertueen settilistat rakentuvat vuonna 2008 ilmestyneen Veden äärelle -albumin ympärille ja myös visuaalinen ilme toteutetaan levyn teeman mukaisesti. Keikoilla kuullaan myös laajalti materiaalia koko yhtyeen uran varrelta.

"Veden äärelle on meille todella tärkeä levy ja nosti aikanaan bändin uudelle tasolle. Rauhan aika sai Emma-ehdokkuuden, oltiin isolla levy-yhtiöllä, biisit soi radiossa ja silloin tuntui, että kaikki on menossa juuri oikeaan suuntaan. Sanoisin silti, että bändi on nykyään paljon tiukempi livenä ja varmasti myös Veden äärelle -albumin kappaleet soivat isommin ja jylhemmin kuin koskaan aikaisemmin”, Saran laulaja-kitaristi Joa Korhonen kertoo.

Kaskisista lähtöisin oleva, monipuolisen uran tehnyt Sara on julkaissut urallaan 9 studioalbumia, joista viimeisin Pimeys ilmestyi vuosi sitten tammikuussa 2021.

Keikka on ikärajaton. Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 20 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.

Konsertti toteutetaan pääosin seisomakonserttina.
Tähän konserttiin ei oteta ennakkovarauksia.

G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus

--

Alternative rock / metal pioneer celebrates the 15th anniversary of their album Veden äärelle at G Livelab Tampere.

If the event is not sold out, there will be student tickets available at the door for 20 € each (student tickets not sold online) before the show starts. Please show your student card when purchasing student tickets. The concert has no age limit. Children under school age can enter gigs free of charge.