G Livelab, Yrjönkatu 3, 00120 Helsinki

Jarkko Martikainen: Rakkaus, 13.4.2023

13.4.
Thu
19:00

Jarkko Martikainen: Rakkaus

Doors: 18:00
Showtime: 19:00

Laulaja-lauluntekijä Jarkko Martikainen esiintyy neljänä peräkkäisenä iltana G Livelabissa. Teemakonserteissa kuullaan musiikkia Martikaisen ensimmäisiltä sooloalbumeilta Mierolainen (2004), Rakkaus (2006), Toivo (2009) ja Usko (2011).

Sarjan toisen illan teemana on Martikaisen toinen sooloalbumi Rakkaus. Akustishenkinen ja intiimi albumi on noussut klassikon asemaan. Listatessaan 2000-luvun klassikkolevyjä Rumba totesi, että "kiemuroista ja metelistä vapautuneet lauluntekijän laulelmat kuulostavat ajattomilta”. Martikainen soittaa illan aikana kaksi settiä: Ensimmäisessä Martikaisen kanssa Rakkaus-albumin musiikkia tulkitsee levyn perkussionisti Jarmo Hovi. Toinen setti koostuu poiminnoista Martikaisen mittavan uran varrelta, ikää keränneistä mutta myös julkaisemattomista kappaleista.

Konserttia ennen on luvassa haastatteluosuus, jossa valotetaan albumin taustoja yhdessä Martikaisen ja muiden albumin tekijöiden ja asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi Martikainen tuo omaa kuvataidettaan esille G Livelabeihin. Taidenäyttelyt vaihtuvat päivittäin albumien teemojen mukaisesti.

Jarkko Martikaisen albumiteemakeikoille myydään lippuja alkaen 28 €. Lisäksi G Livelabien nettisivuilla ja G Livelab -sovelluksessa on myynnissä rajoitettu erä kaikki viikon neljä keikkaa sisältäviä sarjalippuja hintaan 100 €. Martikainen esiintyy G Livelab Tampereella 5.–8.4. ja G Livelab Helsingissä 12.–15.4.